keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tylsyyttä kummempaa

Huah alkaa taas olla hieman tylsää tämä kotona kököttely.. Noh mutta ajankulukseni olen kuvannu jotain aivan turhia juttuja. Tai no ei turhia, mutta jotain ajankulukseni kuvaillut ja nököttänyt koneella muutenkin kun ei edes tarvitse siivota!

Jothenn tässä näiden päivien kuvia. : )





Noiiin, voi olla että tulee vielä lisää tällaisia ihme yksittäisiä kuvia sieltä täältä napsittuna : ) Tai sitten voisi alkaa miettimään jos alkaisi jotain sarjan tapaista kuvaamaan, mutta siinä sitten saattaa inspiraatio hävitä jos liikaa alkaa miettimään.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hieman vaihtelua

Nyt uskalsin pistää päähäni värinpoiston (tai siis kaksi), jo jonkin aikaa sitä olen harkinnut kun niin kauan ollut tummat hiukset että jotain vaihtelua tulis tähän päähänkin joskus 
Katsoo mihin tästä tämä pää värjäytyy seuraavaksi. Mutta en ajatellut ihan blondiksi ryhtyä : ) 



Siinä on kuvaa uusiksi hivuksista, latvat on vielä aika tummat ei oikein meinaa värilähteä sieltä asti...

tiistai 8. tammikuuta 2013

Koiria, koiria, koria

Otsikko kertookin kaiken :)









tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Eilen oli erittäin rauhallinen uusivuosi kurkimäessä maalla, : ) saipahan ampua raketteja rauhassa ja hillua pihalla ilman muitten katseita! Tuli siinä raketteja sit kuvailtua tietenkin kun semmonen mahis tuli, eikä ollu edes liian kylmä olla pihalla.

Ja taas saa muutaman kuukauden opetella kirjottamaan jokaseen juttuun 2013





Ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!